Lausunto Suomen ennallistamissuunnitelmaluonnoksesta

Hyvässä tilassa olevat pinta- ja pohjavedet ovat myös turvallisen talousveden tuotannon perusta.

Pidämme luonnon monimuotoisuuden vahvistamista ja vesiekosysteemien tilan parantamista tärkeinä tavoitteina. Hyvässä tilassa olevat pinta- ja pohjavedet ovat myös turvallisen talousveden tuotannon perusta. Suunnitelman vaikutukset määräytyvät pitkälti sen perusteella, miten tavoitteet käytännössä toteutetaan, miten kustannukset kohdentuvat, kuinka eri maankäyttötarpeet sovitetaan yhteen sekä miten heikentämättömyysvelvoitetta sovelletaan kansallisesti. Ennallistamistoimien suunnittelussa ja toteutuksessa tulee turvata yhdyskuntien vedenhankinta, vesihuollon toimintavarmuus ja huoltovarmuus.


Vesilaitosyhdistyksen lausunto koskien HE175/2026 VP hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2027
Vesilaitosyhdistys pitää myönteisenä, että vuoden 2027 talousarvioesityksessä vesihuolto tunnistetaan aiempaa selvemmin osaksi kansallista huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta. Rahoituksen taso ei kuitenkaan vielä vastaa vesihuoltoalan kasvavia investointi-, turvallisuus- ja toimeenpanotarpeita.