Vesilaitosyhdistyksen stipendirahasto palkitsee vuosittain vesihuoltolaitosten toiminnan kannalta merkittävän ja hyvätasoisen opinnäytetyön. Stipendi myönnetään ensisijaisesti edellisenä kalenterivuonna valmistuneelle työlle. Oppilaitosten esitysten pohjalta Vesilaitosyhdistyksen hallituksen työvaliokunta arvioi ehdotettujen opinnäytetöiden merkittävyyden vesihuoltoalan kannalta.
Vuoden 2025 opinnäytetyöstipendi on myönnetty hallintotieteiden maisteri Moona Leinoselle. Hänen pro gradu -tutkielmansa "Ulkoistamisen vaikutukset ja luottamuksen rakentamisen keinot: Tarkastelussa suomalaiset vesihuoltolaitokset", joka on tehty Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa (Julkinen talousjohtaminen), tarkastelee ajankohtaista ja tärkeää aihetta vesihuollon toimintojen ulkoistamisesta ja siihen liittyvästä luottamuksen rakentamisesta.
Aihe on erityisen ajankohtainen ottaen huomioon kunnallisten vesihuoltoverkostojen ikääntymisen, kasvavat laatuvaatimukset sekä ulkoistamisen mukanaan tuomat mahdollisuudet ja riskit. Lisäksi ulkoistamiseen liittyvä tutkimus suomalaisessa vesihuoltotoiminnassa on ollut varsin vähäistä, mikä tekee Leinosen työstä erityisen arvokkaan.
Tutkimuksen vahvuuksia ovat sen kattava teoreettinen viitekehys, huolellinen empiirinen aineistonkeruu sekä selkeä ja systemaattinen aineistonanalyysi. Leinonen haastatteli tutkimustaan varten 14 vesihuollon asiantuntijaa, joiden kokemuksia analysoitiin huolellisesti sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksessa on tunnistettu myös mahdollisia jatkotutkimusaiheita, erityisesti liittyen vesihuollon hybridiorganisaatioihin.
Stipendin suuruus on 3000 euroa, ja se on hieno tunnustus ansioituneesta ja vesihuoltoalan kehittämistä tukevasta työstä.
Lisätietoja:
Moona Leinonen, hallinnon asiantuntija, Padasjoen kunta, puh. 0440529212, moona.leinonen@padasjoki.fi
Riku Vahala, toimitusjohtaja, Vesilaitosyhdistys, puh. 050 588 4237, riku.vahala@vvy.fi